torstai 26. joulukuuta 2013

Tapahtumia Materassa


Tapahtumia Materassa

21. marraskuuta 2013

ÄÄNIÄ HÄMÄRÄSTÄ HUONEESTA

Mitä on tuo säännöllisessä rytmissä toistuva ääni pimeässä talossa - saako sen aikaan ihminen vai kone? Naputus jatkuu monta tuntia. Oviaukko josta ääni kuulostaa tulevan, on hämärä. Jari kuvaa tummentuvaa kattojen maisemaa. Siellä täällä ikkunoissa syttyy jo valo.

Oviaukkoon on tullut joku seisomaan. Olemme juuri päättäneet lähteä katsomaan, mistä koputus syntyy. Mies palaa työhönsä ja nakutus jatkuu. Se on siis ihminen, joka äänen saa aikaan.

Laskeudumme alas portaita. Mies on palannut oviaukkoon. Sanon hänelle 'Buena Sera', ja hän vastaa. Ohimennessämme kurkistan huoneeseen saadakseni selville, mitä hän tekee. Kävelemme portaita yhä alaspäin; kattojen laaksossa valopisteet alkavat erottautua kirkkaasti. Takaisin palatessamme vilkuilen uudestaan huoneeseen josta ääni tulee ja mies työskentelee: näen että hän tosiaan tekee työtään melkeinpä pimeässä huoneessa ja vasaroi jotain, josta en erota mikä se on.

Kiipeämme portaat ylös takaisin kadulle ja suuntaamme pieneen kauppaan ostamaan ruokaa. Vihdoinkin kauppa on auennut siestan jälkeen. Ostamme yrmeän oloiselta myyjältä juustoa ja aineksia päivälliseen. Päivällinen onnistuu hyvin: yksinkertaista ja tuoretta.

Tänään olemme juoneet päiväkahvin Quarto Storto – nimisessä kahvilassa, istumme ulkona, niin kuin myös illalla kun käymme residenssiä lähellä olevassa ravintolassa. Siellä meille tarjoillaan ystävällisesti Rosso Moretti-olutta ja tarjoilijattaren alaluokkalainen poika keikkuu baaritiskin tuolilla ja lukee läksyjä. Kun istuimme ulkona melkein palellen, poika ja äiti juttelevat keskenään. Me puhumme ajasta ja vallasta ja toistamme aiemmin päivällä kertaamiamme italiankielisiä viikonpäivien ja kuukausien nimiä, ja lukusanat yhdestä sataan. Täällä on hiljaista.



23. marraskuuta 2013

SIMONEN KAAKAO

On lauantai-ilta ja sataa vettä. Päätämme lähteä kahvilaan juomaan kahvit ja leivokset. Materan Schiuma -kahvilassa (jo vuodesta 1946) on mielikuviemme vanhan ajan kahvilan ulkonäköä ja monet ihmiset näyttävät viettävän siellä lauantai-illan herkuttelu- ja seurusteluhetkeä.
Meidät ohjataan yläkertaan ja istumme siellä pöytään. Kohtelias miestarjoilija tuo meille juomalistan ja valitsemme sieltä cappucinot ja yhden briossin, jaettavaksi.

Viereiseen pöytään saapuu perhe: isä, äiti ja sievä pieni tytär. He ovat tarjoilijalle ennestään tuttuja, koska tarjoilija tervehtii tyttöä nimeltä. Nyt mekin tiedämme, että hän on Simone. Perhe tilaa kahvit, lautasellisen keksejä ja Simonelle kupin kaakaota. Kaakao tarjoillaan espressokupin kokoisesta kupista.Tyttö katselee uteliaasti ympärilleen, ja osoittaa sormellä meitä. Hän juo kaakaota ja suu sotkeutuu. Perhe lähtee nopeasti ja jättää jälkeensä puoli lautasellista keksejä.

Väki vaihtuu ja läheiseen isoon pöytään kertyy joukko keski-ikäisiä naisia, jotka eloisasti elehtien seurustelevat keskenään.

Kadulla ja aukiolla seurustelevat pienet vanhojen miesten ryhmät. Heillä on kauniit silmät ja isot komeat sateenvarjot. Katujen sateesta märkä kivetys kiiltää ja me kävelemme varoen. Emme ole, toisin kuin nuo miehet, tottuneet liukkaisiin kiviin ja on vaikea arvioida, kuinka nopeasti voi kulkea kaatumatta. Simonekin oppii kulkemaan Materan kadulla huolettomasti. 
 


28. marraskuuta 2013

ELÄVIÄ SIELUJA

Iltakävelyllä Vittorio Veneto piazzalla kohtaa monenlaisia eläviä olentoja. Hyvin pukeutuneet vanhat miehet kokoontuvat iltasella kolmen tai neljän miehen ryhmissä aukiolle seisomaan ja juttelemaan. Mietimme ovatkohan he tunteneet toisensa koko elämän, vai vasta vanhoina hyvin pukeutuneina herroina alkaneet viihtyä toistensa seurassa kun vaimot ovat ties missä; mietimme ovatko naiset kotona illallista laittamassa.
Tämän viikon päivinä aukiolle on laitettu jouluvaloja. Työmiehet ovat ajaneet piazzalle milloin mitäkin valaistuksen osaa kuljettaen. Nyt on jo pylväät tähtineen aseteltu ja tänä iltana vedetään vaijerit joihin tulee köynnökset.

Tänä iltana aukiolla liikkuu mustavalkoinen koira, jonka kaulassa roikkuu nyhrääntynyt kuljetusremmi. Selvästikin se etsii isäntäänsä. Muistelen nähneeni koiran kadulla asuvan vanhan miehen kupeessa, peitolla makoilemassa. Tänä iltana iso koira kulkee aukiolla edestakaisin; se vaikuttaa silta kuin ei kuulisi eikä näkisi mitään ympärillä olevaan vaan keskittyy ottamaan hajun ja löytämään kadonneen isännän.

Yhdellä aukiolta lähtevistä kaduista on pienoismallien kauppa, josta menemme ostamaan miniatyyriesineitä valokuvien rekvisiitaksi ja lahjaksi kummilapselle. Kauppa on pullollaan ihmisiä, jotka hakevat tarvikkeita jouluseimiä varten. Kaupan hyllyillä on kymmeniä erilaisia pikkuruisia hahmoja jouluseimen tapahtumia varten. Kauppa on nimeltään 'Grande Emporio Morelli' (vuodesta 1883).

Kun tulemme ulos kaupasta katselemme kadun toiseen päähän, jonne kulkurin koira aiemmin oli asettunut makaamaan, keskelle katua. Sieltä emme sitä enään väkijoukon seasta erota. 

 


Eija Hirvonen
Jari Haavikko

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Attenzione pericolosa

Pääsen päivittämään omat seikkailuni Materassa vasta nyt kuukauden kuluttua skanneri- yms. tietokonepulmien takia...








 
 
Alkuperäinen suunitelmani Italiaan lähdettäessä oli herätä joka aamu tosi aikaisin seikkailemaan, ja vetäytyä keskipäivän aikaan työhuoneeseen auringolta suojaan. Suunitelma ei kuitenkaan ottanut huomioon jo aamuauringon polttavuutta, puoliltaöin eloon heräävän kaupunkielämän kiinnostavuutta saatikka siihen olennaisesti liittyvien jäätelöbaarien vetovoimaa.
 
Vaikka tietoisesti välttelin päivisin ulkonaoloa, oli Suomeen tuliaisena kuitenkin agressiivinen aurinkoihottuma, joka on kotonakin piinannut jo kuukauden ajan. Olisi varmaan kannattanut paitsi pysytellä varjossa, myös pitää iho jatkuvasti puhtaana ja hengittävänä.
 
Muille seikkailuorientuneille varoituksena mainittakoon, että uudempaan Italialaiseen laastiin ei kannata varauksettomasti luottaa...
 
Mikko Jylhä

perjantai 30. elokuuta 2013

"Syksyinen" tervehdys Materasta


T-paidat liimautuivat selkään ja Garmin sekä iPad luiskahtelivat hikisissä kätösissä, kun raahasimme matkalaukkujamme edes ja taas, ylös ja alas Sassin kivisenkuumilla kujilla. Sadan metrin päähän residenssistä oli helppo löytää, mutta hyvistä ohjeista ja huipputeknologiasta huolimatta meni se perinteinen tunteroinen, ennen kuin oikea ovi löytyi.

Löytyipä kuitenkin, eikä palatsi pettänyt odotuksiamme. Näiltä sivuilta löytyy jo niin paljon kuvia ja kuvauksia, että tyydymme yhtymään edeltäjiemme mielipiteisiin tästä huikeasta paikasta.

Taloksi asetuttuamme löysimme pian toimivan päivärytmin. Aamu- tai iltalenkki tuolloin tällöin, aamupala, tori- ja kauppareissu, lounas, siesta, kahvit, iltakävely, illallinen, lueskelua, tv:n katselua netissä – siinä jonkinlainen pääteema, jota voi hieman varioida tilanteen mukaan. Kaupungissa tapahtuu koko ajan. Tarjolla on pienimuotoisia konsertteja ynnä muita kulttuuritapahtumia joita on mielenkiintoista seurata – kielimuurista huolimatta.

Aika kuluu täällä mukavan stressittömästi ja jotenkin laiskantehokkaasti. Perustin tulopäivää seuranneena aamuna sävellyspajani kellarikerroksen viileyteen, ja pujahdan sinne aamu- ja iltapäivisin työskentelemään yhteensä noin kuudeksi tunniksi vuorokaudessa. Parhaillaan työn alla on laajahko orkesteriteos. Kun saan sen sopivaan vaiheeseen, tarkoituksenani on säveltää muutama pienempi karaktäärikappale  pianolle ja soolosoittimelle ja/tai paneutua kaveriporukkani poppisprojektiin – muu yhtye työstää biisejä Oulussa ja minä osallistun täältä käsin...

Asiasta toiseen: saapuessamme residenssiin 13.8. havaitsimme pian, että kellarissa asustelee kissa. Parin päivän jälkeen kävi ilmeiseksi että se oli a) villi ja b) loukussa residenssin salin takahuoneessa. Jostain avoimesta ikkunasta sisään hypättyään se ei ollut onnistunut pääsemään ulos, ja tilanne alkoi jo olla aika paha. Aina avulias Alberto löysi avaimen, jolla yksi alakerroksen ovista saatiin auki, ja tovin kuluttua riutunut mutta kiitollinen katti livahti vapauteen.

Mitä tästä opimme: tiettyjen ikkunoiden kanssa pitänee olla tarkkana, jotta moinen ei toistuisi.

Kaksi viikkoa Materassa on tätä kirjoitellessa takana ja noin neljä vielä edessäpäin. Residenssijaksomme päättyy syyskuun 22. päivänä. Saattaa hyvinkin käydä niin, että jäämme näille seuduille asustelemaan loppusyksyksikin, jos löydämme sopivan edullisen vuokra-asunnon. Olemme kumpikin vuorotteluvapaalla, joten miksikäs ei?

Jo tässä vaiheessa lämpimät kiitokset taidetoimikunnalle! On ollut inspiroivaa asustella Materan vanhan kaupungin sydämessä, lähellä kaikkea ja kuitenkin omassa rauhassa. Moni edellinenkin vieras on saanut täällä uutta polttoainetta taiteelliseen työskentelyynsä. Liitymme kiitollisina tähän joukkoon.


29.8.2013 Seppo Torvikoski

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Grazie!

Kiitos Oulun läänin taidetoimikunta.
Kiitos italialaiset.
Kiitos Matera.
Kiitos Juho.
Kiitos Marianne ja Mikko.

Tänään lennän Saksaan.
Huomenna olen puolenpäivän aikaan Helsingissä.
Illalla kahdeksan aikaan kotona Limingassa.








Ystävällisesti
Kaisa Halmkrona

Kiveä, ihmisiä, elämistä ja kuolemista


On aika kirjoittaa myös omalta osaltani kirjoitus tänne Materan residenssin blogiin.

Olen jo Suomessa, koska jouduimme Mikon kanssa lähtemään äkkilähdöllä neljä päivää etuajassa, koska isäni Suomessa oli tullut hyvin huonoon kuntoon. Tällä hetkellä hän kiikkuu elämän ja sen päättymisen rajalla, mutta sitä ei voi tietää, mihin hän nyt kallistuu. Mutta se on elämä näin..
Niin.
Katson nyt Materaa ja meidän kolmiviikkoistamme täältä kotoa käsin. Jo monen uuden portin läpi.




Matera oli minulle ihana, haastava, kamala ja huikea paikka. Vaikutun aina ympäristöistä, joissa työskentelen ja niin myös Materasta. Olen mereneläjä ja metsänkulkija ja asun kotomaassa lähellä näitä elementtejä. Kivikaupunkiin, jossa Materan Sassi ja residenssimme sijaitsi, totuttelu vaati minulta hyvin paljon. Se muutos vihreän keskeltä kuumaan luolaan, oli minulle kova. Mutta koitin suhtautua asiaan tutkivalla otteella. Tästä muodostui kepeästi elämän ja kuoleman välisen suhteen tutkiminen milloin missäkin. (mikä on sinänsä jännä, että samaan aikaan isäni taisteli samasta aiheesta kotimaassa oman elämänsä kanssa, josta sain tiedon vasta viimeisinä päivinä, mutta näinhän me ihmiset kietoudumme toisiimme lähellä ja kaukana). Mutta se oli hyvä aihe tutkia, koska se on läsnä tuossa historiaa huokuvassa kaupungissa, sen kivissä, museoissa, kirkoissa, kaikkialla.





Helle koetteli myös meitä (päivisin n.50 astetta), joten heinä-elokuulla residenssiin tulevien kannattaa ottaa tämä huomioon. Ulkona on mahdotonta olla päiväaikaan, joten se hoidettiin aamuvarhain viiden kuuden aikaan ja sitten illalla. Residenssirakennus kuumui myös aikalailla, joten nestetasapainosta huolehtiminen tuli ihan todelliseksi huoleksi ja se piti ottaa vakavasti. Mutta kaikesta huolimatta selvittiin hyvin. Jokainen päivä antoi haastekohtansa, mutta myös valtavasti ihania ja merkittäviä asioita, kokemisia ja kohtaamisia.



Työskentely lähti heti alusta pitäen käyntiin ja sain paljon tehtyä, niin maalaamalla, piirtämällä kuin kirjoittamallakin. Jotain osallistavaan teatteriin liittyvääkin virisi loppumetreillä. Saa nähdä.. Ja ihme kyllä lämpö ei tuuperruttanut kuin muutamaksi päiväksi työskentelyn osalta. Ja helpotusta toi myös reissut merelle Metapontoon. Helppo mennä bussilla. Pyytäkää menopaluu lippu Metaponto Lidoon, 12.30 lähtö ja 17.10 takas samalta pysäkiltä. Materan lähtöpysäkin neuvoo nainen lipputoimistossa, joka on aseman lähellä kioskin takana. Kysykää neuvoa, jos ei löydy. Menkää ihmeessä, mutta varokaa myös meduusoja!

Omasta blogistani löytää tarkemmin residenssiajalta otteita (voimarianne.blogspot.fi). Aluksi työstin kiviahdistustani ja sitä, että otti aikaa sopeutua suuriin kaikuviin holveihin ja luoliin, joista rakennus koostuu. Kirjoitin ja kuvitin siitä aika paljon.





Olen aika pehmeä ihminen ja kivi, se on kovaa. No. Lopulta päätin ottaa käyttöön värit ja lisätä kivikaupungin väreihin, jotka ovat minulle ominta omaa. Ja jo helpotti.

 
 








Sain värityöskentelyyn inspiraation Sax-cafesta, joka on residenssiltä alapuolella tien varressa. Ihana paikka. Majataloa pitää Aldo ja Rosa. He ovat kerrassaan hurmaava vanha pariskunta ja ilahtuvat kovasti suomalaistaiteilijoiden läsnäolosta. Kävimme Mikon kanssa piirtämässä/maalamassa siellä heille kuvat vieraskirjoihin. Heillä oli siellä erään saksalaisen taiteilijan töitä kansioissa ja muovitaskuissa. Originaaleja akvarelleja ja paljon piirroksia Materasta. Akvarellit oli minusta upeita ja Matera hehkui niissä väreissä. Niin minäkin päätin lisätä vettä myllyyn ja lutrata oikein kunnolla akvarellieni kanssa. Sain myös samaan aikaan uuden kipinän maaemoteemasta, johon lisäsin Materan maisemia mukaan. Galleristi Rizzi kertoi kun näytin hänelle yhden työni, että Materan nimikinhän tulee sanoista Mi Terra/ minun maa ja että se liittyy äitimaahan. Taas kerran, mielenkiintoista! Innolla odotan, että saan kotipuolessa lapset ja itseni taas kouluihin ja opiskeluun kiinni, niin pääsen jatkamaan myös Materassa aloitettuja töitä.




Minulle Materan voima näyttäytyi sen ihmisissä. Toki kulttuurihistoriallinen anti on huikeaa ja kunnioitettavaa, sitä ei mitenkään voi vähätellä. Mutta silti minun voimani, iloni ja riemuni tuli Materan ihmisistä (ja heidän istuttamistaan kukista ja puista).



 Ihmisvoimasta kirjoitin myös residenssin vieraskirjaan. Tässä joitain suosikkejani:

Aldon ja Rosan Sax-cafesta jo mainitsin. Mutta unohdin kertoa, että heiltä saa aamukahdeksalta maailman parhaimman lämpimän croisantin ja isoimman cappucinon. Käykää heitä tervehtimässä. He puhuvat vain italiaa, mutta ymmärrys löytyy noista lämpimistä sydämistä aivan takuulla. Näin me koimme.

Torilla on valkohapsinen papukauppias. Hän pystyy kiertämään viiksensä kolme kertaa korvan ympäri. Hän puhui vain italiaa. Mutta jo vartin juttelun jälkeen tiesimme hänen maailmanmatkaajataustansa ja hän oli kertonut meille linssimuhennosreseptinsä ja antanut poikansa puhelinnumeron (syystä, josta emme olleet ihan varma, mutta jostain hyvästä se oli). Ihan mainio kohtaaminen.



Galleristi Donato Rizzi ja hänen perheensä. He auttoivat meitä valtavasti ja saimme heistä uusia ystäviä. Pidimme heidän galleriassaan näyttelymme ja upeat avajaisjuhlat. Ja vietimme muutenkin paljon ihania jutteluhetkiä. Donaton kanssa sain puhua myös ranskaa, joka ilahdutti minua paljon.

Materan mummut ja papat esim. kirkkokonsertissa. Ei yhteistä kieltä. Eipäs kun hitusen englantia viinilasin myötä puhuva mies. Heidän ilonsa ulkomaalaisista taiteilijoista oli kerrassaan hämmentävän ilahduttava. Eli kannattaa mennä konsertteihin ja kaikkeen mukaan, jos kaipaa ihmisiä ja iloa ja kohtaamisia. Materassa on joka ilta jossain joku ulkoilmakeikka, konsertti tms. Niihin törmää kaikkialla ja esitysten anti ensinnäkin on mahtavaa, mutta myös ihmiset, joita siellä kohtaa. Suosittelen.


Ja vielä oli paljon ihania kohtaamisia. Koskaan ei tiennyt lähtiessään ulos, minne päätyi (koska kivikujilla kannattaa tosiaan varautua aina pikkuisen eksymään) ja ketä kohtasi, mutta aina se oli jotain positiivista.


Lempipaikkani piirtää residenssin ulkopuolella oli  kahvila Gahvé. Siellä pääsin hyvin kosketuksiin itseni kanssa, koska hiljennyin täysin ja sen ihmiset antoivat ihanan työstörauhan ja siellä ei ollut kivisiä seiniä ympärillä. Gahvé on ihan residenssin lähellä ja yliopiston vieressä. Sinne tuulee mukavasti ja valkoiset katokset hellivät auringolta.

 
 
Materaan kaipaan vielä varmasti usein ja paljon tuli tuliaisina muisteltavaa ja töitä, osa valmiina ja osa kesken. Ja osa vielä syntymättä.

Lämmin kiitos kaikille tästä mahdollisuudesta viettää residenssissä tuo vajaa kolme viikkoa. Ja kiitos Matera ja sen ihmiset. Kiitos meidän mahtava neljän hengen seurueemme, parempaa ei olisi voinut toivoa.

Kiitos.

Marianne Lukkarinen


lauantai 10. elokuuta 2013

Lähtötunnelmissa

Näin kirjoitin residenssin vieraskirjaan sateisena päivänä 10. elokuuta 2013:

3 viikkoa residenssissä - 270 sivua tulevaa romaania ensimmäisen (toisenkin) kerran kirjoitettuna. Kellarin viileydessä ja konferenssisalin (kutsun sitä kirkoksi) on hyvä (ja helppo) kirjoittaa jopa iltapäivän kuumuudessa, jota näin heinä-elokuun vaihteessa on ollut jopa +48 astetta (naapuri kertoi).

Kirkossa syntyivät lasipöydän ääressä ensimmäiset kolme lukua, seuraavat kymmenen viereisessä "porrashuoneessa." Piippuhyllyllä eli kellarin välitasanteelta nousevalla matalalla osalla on mukava holvikaari, johon nojata ja ikkuna josta katsella. Ikkunasyvennyksessä opin piirtämään maisemia ilman turhaa itsekritiikkiä.

Kaikista työhuoneista (paitsi kellarista) näkee laaksoon, rotkoon. Sitä en osannut piirtää. Kaunis on.
Paras ja inspiroivin tila on silti ollut keittiö. Ensimmäistä kertaa ulkomailla (etelässä) ollessani minulla on ollut keittiö käytössäni. Olen keittänyt tomaattikastikkeita, pastaa, riisiä, hullutellut torin tuoreudella ja loihtinut jälkiruokia.

Kirjallisuus on iso osa kulttuuria, mutta mielestäni on hyvä tutustua myös ruokakulttuuriin. Ainekset ovat edullisia ja tuoreita ja yksinkertaisinkin on mitä parhainta.



Tori on avoinna maanantaista lauantaihin jostain aamukuudesta yhden kieppeille. Lihakaupat avaavat uudelleen siestan jälkeen puoli viiden aikoihin ja palvelevat (sic!) noin kahdeksaan asti.

Jatkoin keittiön seinän "blogia" piirretyllä versiolla hyväksi todetusta tomaattikastikkeesta, joka käy pastan kanssa ja pizzan päälle.



Ps. "Kirkossa" oli helppo kirjoittaa romaanin ensimmäinen luku, joka sijoittuu yllättäen kirkon sakastiin sekä  muokata myöhemmän luvun kirkossa ja sen ympärillä pyörivät tapahtumat valmiiksi.
Kiitos kaikille teille, jotka teitte tämän työn mahdolliseksi.

Pss. Joka paikkaan johtaa portaat ja ylämäki. Paikalliset naiset arvostavat kauneuttaan enemmän kuin mukavuuttaan, mutta tasaisen maan asukkaan kannattaa ottaa mukaan hyvät kävelykengät.


Rakennusmestari (AMK), kirjoittaja, valokuvailija, kauneuden ja hyvän ruoan ystävä
Juho Raunio



torstai 8. elokuuta 2013

Suihkuunmenomatkalla

- Hitto, ovikello soi ja mie olen alasti. Mene sie aukasemaan, mie menen pukemaan.
 ...
- Hello? [Hei?]
- Hi, I saw your exhibition. At the gallery. [Hei, näin näyttelynne. Galleriassa.]
- Yes? [Niin?]
- So... Donato Rizzi took me here. [Niin... Donato Rizzi toi minut tänne.]
- Ok? [Joo?]
- Do you speak english? [Puhutko englantia?]
- Oh, yes! [Joo, puhun mie!]
- Oh, good. Do you have any material about your poems? [No hyvä. Onko teillä jotain materiaalia näistä runoista?]
- Öö... Just a moment. Come in. [Öö.. Ootappas. Tule sisään.]
- I can wait outside. [Voin kyllä odottaa tässä ulkonakin.]
- No, no. Come on in. Kaisaa! [Ei kun tule sisään. Kaisaa!]
- Mie olen just pukemassa.... kun löytäsin puseron...
- Just a moment, please. Let me see if we have anything... (selaa papereita)
[Hetki pieni... Katotaanpas löytyykö mitään... (selaa papereita)]
- Niin?
- Hän on kiinnostunut sinun runoista ja käynyt siellä galleriassa.
- Hello!
- Hello.
- Niin, hän tuli kysymään, onko meillä mitään materiaalia, englanniksi tai jotakin.
- On meillä, mutta ne on Albertolla, Sissillä ja tietokoneella, ei ole tulostettuna enää.
- Do you have a catalog or something in english? [Onko teillä katalogia tai jotain englanniksi?]
- No, unfortunately not right now. Are you a journalist or just curious? [Ei valitettavasti juuri nyt. Oletko sie muuten toimittaja vai muuten vain kiinnostunut?]
- Oh, I studied scandinavian art and poetry and did my thesis about it. [Minä opiskelin skandinaavista taidetta ja runoutta ja tein gradun siitä.]
- Okay! [Niin justiinsa!]
- I saw the advertisement that there was finnish poetry and I had to see it so I went to Donato`s gallery. [Näin mainoksen, että täällä on suomalaista runoutta ja minun oli pakko nähdä se, joten menin Donaton galleriaan.]
- That`s nice. [Sepä mukavaa.]
- I saw the book Circolo in the gallery but only the poster was in italian. [Näin Kierre-kirjan galleriassa, mutta vain juliste oli italiaksi.]
- Yes, we just have that poster in italian. [Joo, meillä on vain se juliste italiaksi.]
- Kerro, että tulee uudestaan. Sie voisit kääntää Kierteestä muutaman runon englanniksi ja niistä Materasta kirjoitetuista myös.
- Can you come back later, before sunday, we could translate some poems for you? [Voisitko tulla myöhemmin uudestaan, ennen sunnuntaita, me voitaisiin kääntää sinulle muutamia runoja?]
- Wow! Yes! Could I have your email? [Vau! Kyllä! Voisinko saada sinun sähköpostiosoitteesi?]
- Mie kirjoitan sen tähän.
- Here`s Kaisa`s email.  [Tässä on Kaisan sähköpostiosoite.]
- And here`s mine. I`ll be in touch! [Ja tässä on minun. Otan sitten yhteyttä!]
- Sorry, it`s pretty late. [Anteeksi, on jo myöhä.]
- It`s allright. We are artists, we are used to unconventional visitors. [Ei haittaa. Me ollaan taiteilijoita, me ollaan totuttu epätavallisiin vierailijoihin.]
- Okay (nauraa). [Selvä.]
- See you! [Nähdään!]
- See you! Bye! [Nähdään.]
- Bye!

 Kaisa Halmkrona
(translation by Juho Raunio)

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Matera finlandia incontri d´arte numero 1


Ennen residenssiin tuloa

Teimme Suomessa taidetuliaisia tänne Materaan. Kuvasimme Mariannen taulut (akryyli cottonduck -kankaalle) ja käännätimme Kaisan runot (Mistä voimani- näyttelystä) ja työstimme ne julisteeksi. Käännätimme myös Mikon sarjakuvaoriginaaleja löytämällämme liminkalaisella Pirkko Kukkohovilla. Ja kuin ihmeen kaupalla eräällä kävelyretkellä Marianne ja Mikko löysivät Donato Rizzin gallerian ja samalla jo sovittiinkin, että menemme kaikki yhdessä esittelemään työt. Tämän kohtaamisen jälkeen asiat sitten etenivät nopeasti ja sujuvasti, kiitos kaikkien avuliaiden italialaisten. Avajaispäivä sovittiin elokuun ensimmäiselle päivälle 2013.




Arte trenta sette -galleria

Ida ja Kaisa harjoittelevat Kaisan runoja. Kaisa lausuu ne suomeksi ja Ida, galleristi Donato Rizzin tytär lausuu ne italiaksi.




Mikko laittaa omia sarjakuvaoriginaalejaan ja tekeillä olevan albumin työvaiheita seinille. D. Rizzi, gallerian omistaja katselee vieressä.




Yhessä tuumin saahaan pysymään taulut seinillä. Marianne pitää, Juho naulaa, Kaisa kertoo onko suorassa.










 

Valmista tuli ja näyttely on avoinna 1.8. - 10.8. 2013.


Avajaiset

Sissi ja Mikko leikkaavat suurinta leipää ikinä. Olikohan se viis kiloa. Sissin ystävän lahjoittama. Sissin takana on myös hurja määrä tiedottamista, joka meitä kovasti hämmensi ja teki kiitolliseksi.



Kiitos myös Albertolle
.


Paikallistelevision kuvaaja.



Ihmisiä ja kohtaamisia.




Rannikon televisioon Kaisan runoja suomeksi ja italiaksi.





 

Kiitos taiteilija-galleristi Donato Rizzi ja hänen perheensä.

Terveisin Marianne, Kaisa, Mikko ja Juho

tiistai 6. elokuuta 2013

22.7.2013 - Saapuminen residenssiin

Italiassa, Barin lentokentällä:

- Monelta se linja-auto lähti sinne Materaan?
- Neljän tunnin päästä.
- Paljonko se taksikyyti maksokaan?
- Kysytään.

- 100 euroa yhteensä, 25 euroa per henkilö. Mitä tehdään?
- Mennään sillä ku ei olla nukuttu sunnuntaiaamun jälkeen ja nyt on jo maanantai ja kellokin puolenpäivän.
- Joo mennään taksilla.


Ja taksissa:

- Näeks, tuo kuski nukkuu?
- Mitä?
- Sillä on silmät kiinni. Kato nyt.
- Enkä kato. En hitto kato. Lauletaan tai jotain.
- Kato, taas pistää silmät kiinni.
- Ei hitto, kuinka pitkästi vielä on matkaa? 41 kilometriä. Ja nyt noita rekkojakin tulee oikeasti vastaan. Ei prkl. Tää kyllä tuntuu. Jos tästä selviän, niin en koko kolmen viikon aikana valita mistään. Suostun kaikkeen. En hitto ikinä valita.
- Miten se pidetään hereillä?
- Se on valvonut enemmän ku me. Kato, menee tuonne!
- Hei, Materan kyltti meni ohi!
- Huomasi. Kääntyy takas. Pakko metelöidä tai jotain, että se pysyy hereillä. 


Perillä Materassa:

- Sanon että menee nukkumaan heti. Kato sieltä sanakirjasta. Mitä on väsynyt? Eiku sanon, että ajaa varovasti.
- Saateri, olipa pelottavin matka ikinä.


Kaisa Halmkrona

kirjailija-runoilija 
vapaarunoilija.blogspot.fi

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Vaskiveikot Materan Residenssissä 27.4.-11.5.2013

Ensimmäinen päivä Materan residenssissä on alkanut. Saavuimme tänne 27.4. Villen (Ranta) joustavan suhtautumisen vuoksi pääsimme osa majoittumaan redenssiin jo lauantaina, vaikka virallinen aikamme alkoikin 29.4. Teimme tunnusteluretkiä residenssin lähialueeseen, tutustuimme ravintolaelämään ja vaikeaselkoisiin ruokalistoihin. Tätä seutua ja residenssiä on ylistetty jo yllin kyllin, mutta kyllä kai yksi ylistys vielä (ja varmaan tämän jälkeenkin) sallitaan. Blogin kuvista saa jonkinlaisen käsityksen, mutta nähtävähän tämä on paikanpäällä, jotta saa oikean kuvan. Residenssi on sisältä karun kaunis - sopivasti luonnonkiveä on jätetty "tauluiksi" seinin ja kattoon. Kaikki toimii, kun omatoimisuutta on. Konsettien järjestämisessä törmäsimme italialaiseen byrokratiaan. Tämä ei nimittäin käynyt niinkuin Strömsöössä. Loppujen lisäksi näyttää siltä, että pidämme kaksi "virallista" konserttia residenssin kellarisalissa ja sen edessä. Palataanpa siihen sitten myöhemmin. Todella hieno paikka ja kiitokset jo Vaskiveikkojen puolesta, että tänne saimme tulla :)

Olimme suunnitelleet sekä kirkkokonserttiohjelmiston että ns. maallisen ohjelmiston ja päivämäärätkin – meidän taholtamme – olivat valmiina. Asiat eivät menneetkään ihan niin yksinkertaisesti. Törmäsimme Italialaiseen vertaistansa hakevaan byrokratiaan. Lupa julkiselle konsertille piti hakea Roomasta  ja siksi päivämäärät menivät uusiksi. Loppujen lopuksi olisimme ehkä saaneet järjestää konsertin residenssin alakerrassa olevassa salissa. Kävimme sikäläisten viranomaisten luona Sissi Ruggin kanssa, joka kyllä teki kaikkensa, jotta julkisen konsertin järjestäminen onnistuisi. Viikon ihmettelyn jälkeen nostimme kuitenkin kädet pystyyn ja jatkamme harjoitteluamme sisätiloissa tai ulkosalla – säästä riippuen. Harjoittelemaanhan me varsinaisesti olemme Materaan tulleet. 

Bändi alkaa olla hyvässä iskussa. Tämä on residenssin resurssien kannalta oiva kokeilu. Oli Ullan porukalta oiva veto hyväksyä meidät käyttäjäksi. Tästä tulee paljon hyvää kokemusta muidenkin kuin yksittäisten käyttäjien osalta. Tiloihin mahtuu hyvin majoittumaan kuusi ihmistä - kaksi makuukamareihin ja kaksi välihuoneeseen avattavalle parivuodesohvalle. Välihuone on hieman rauhaton, mutta kuluneen, mutta aina niin ajankohtaisen sananparren mukaan sopu sijaa antaa. Muu porukka majoittuu parinsadan metrin päässä olevassa B&B:ssä.

Annan mielelläni tarkempaa palautetta, mikäli sellaisesta on jokin ryhmä esimerkiksi kiinnostunut. 

Meitä on seitsemän soittajaa ja kapellimestari. Harjoittelemme sisääntuloaulassa. Aulassa on hyvä akustiikka, hieman ehkä kaikua liikaa. Yksittäiset soittimet ja sointuminen kuuluvat erinomaisesti - nyanssien harjoitteluun aivan erinomainen tila. Alakerran isossakin salissa harjoittelimme parina päivänä. Paikka on hyvä soittaa, mutta näin alkukesästä hieman viileä..

En tiedä mikä rooli taidetoimikunnan toimistolla on viranomaisyhteistyössä. Sitä kuitenkin kannattanee kehittää tulevia vastaavanlaisia tilanteita varten. Ovathan esiintyvät taiteilijaryhmät myöskin hyviä yhteistyön sillanrakentajia. Vaikka esimerkiksi Vaskiveikoilla on pääasiallinen tavoite yhteissoiton ja ylipäätään soittotaidon parantaminen, olisi erittäin mukavaa, kun pääsisi esittämään taitojaan myös suurelle yleisölle. Nyt ei niin tarmokkaista yrityksistämme huolimatta käynyt. Täällä Sissi Ruggi ja Alberto Acito Ideamasta tuosta ihan naapurista ovat erittäin avuliaita, mutta ilmeisestikin kulttuuritapahtumien järjestäminen vaatii aivan muunlaisia kontakteja kaupungin viranomaisiin päin - siinä vähän vinkkiä, jota kannattanee tutkia.

Matera on tullut jo kohtalaisen tutuksi ja niinpä suuntasimme Metapontoon, joka on lähin uimaranta Välimeren rannalla, matkaa kertyy nelisenkymmentä kilometriä. Matka taittui joustavasti bussilla. Bussi lähti klo 12.30 rautatieaseman vieressä olevan punaisen rakennuksen takaa - siitä minne lentokenttäbussitkin tulevat. Ajomatka Metapontoon kesti noin tunnin Stazionelle. Stazionelta kohti meren rantaa oli parin kilometrin reipas kävely. Paikalliset äimistelivät että mistä päin sitä ollaan, kun näin aikaisin kesästä tullaan uimaan. Paluumatka alkoi klo 17.15 samasta paikasta. Bussimatkan hinta on kolme euroa per henkilö.

Pejantaina, 10.5. tutustuimme paikalliseen Dragonen viinitilaan. Söimme maittavan päivällisen talon viinien kera. Pääsimme samalla reissulla tutustumaan viinitilan mailla sijaitsevaan erikoiseen luolakirkkoon, jonka löysi sattumalta neljän henkilön ryhmä 1963. Aivan uskomaton paikka - kannattaa käydä katsomassa. Nyt lauantaina, 11.5. koittaa aika sanoa jäähyväiset residenssille ja Materalle. Erittäin hyvä reissu, jota ilman olisi jäänyt paljosta paitsi. Soitannollisesi Vaskiveikot on hioutunut, olemmehan harjoitelleet uutterasti päivittäin useita tunteja. Varsinainen ensimmäinen testi kotimaassa on perjantaina, 17.5.kello 17.30 Madetojan salilla, jolloin olemme useiden muiden puhallinorkestereiden kanssa puhallinmusiikkia pelastamassa.

Pentti Eteläinen, Ynnin Vaskiveikot Oulu