maanantai 29. huhtikuuta 2013

Vaskiveikot Materan Residenssissä 27.4.-11.5.2013

Ensimmäinen päivä Materan residenssissä on alkanut. Saavuimme tänne 27.4. Villen (Ranta) joustavan suhtautumisen vuoksi pääsimme osa majoittumaan redenssiin jo lauantaina, vaikka virallinen aikamme alkoikin 29.4. Teimme tunnusteluretkiä residenssin lähialueeseen, tutustuimme ravintolaelämään ja vaikeaselkoisiin ruokalistoihin. Tätä seutua ja residenssiä on ylistetty jo yllin kyllin, mutta kyllä kai yksi ylistys vielä (ja varmaan tämän jälkeenkin) sallitaan. Blogin kuvista saa jonkinlaisen käsityksen, mutta nähtävähän tämä on paikanpäällä, jotta saa oikean kuvan. Residenssi on sisältä karun kaunis - sopivasti luonnonkiveä on jätetty "tauluiksi" seinin ja kattoon. Kaikki toimii, kun omatoimisuutta on. Konsettien järjestämisessä törmäsimme italialaiseen byrokratiaan. Tämä ei nimittäin käynyt niinkuin Strömsöössä. Loppujen lisäksi näyttää siltä, että pidämme kaksi "virallista" konserttia residenssin kellarisalissa ja sen edessä. Palataanpa siihen sitten myöhemmin. Todella hieno paikka ja kiitokset jo Vaskiveikkojen puolesta, että tänne saimme tulla :)

Olimme suunnitelleet sekä kirkkokonserttiohjelmiston että ns. maallisen ohjelmiston ja päivämäärätkin – meidän taholtamme – olivat valmiina. Asiat eivät menneetkään ihan niin yksinkertaisesti. Törmäsimme Italialaiseen vertaistansa hakevaan byrokratiaan. Lupa julkiselle konsertille piti hakea Roomasta  ja siksi päivämäärät menivät uusiksi. Loppujen lopuksi olisimme ehkä saaneet järjestää konsertin residenssin alakerrassa olevassa salissa. Kävimme sikäläisten viranomaisten luona Sissi Ruggin kanssa, joka kyllä teki kaikkensa, jotta julkisen konsertin järjestäminen onnistuisi. Viikon ihmettelyn jälkeen nostimme kuitenkin kädet pystyyn ja jatkamme harjoitteluamme sisätiloissa tai ulkosalla – säästä riippuen. Harjoittelemaanhan me varsinaisesti olemme Materaan tulleet. 

Bändi alkaa olla hyvässä iskussa. Tämä on residenssin resurssien kannalta oiva kokeilu. Oli Ullan porukalta oiva veto hyväksyä meidät käyttäjäksi. Tästä tulee paljon hyvää kokemusta muidenkin kuin yksittäisten käyttäjien osalta. Tiloihin mahtuu hyvin majoittumaan kuusi ihmistä - kaksi makuukamareihin ja kaksi välihuoneeseen avattavalle parivuodesohvalle. Välihuone on hieman rauhaton, mutta kuluneen, mutta aina niin ajankohtaisen sananparren mukaan sopu sijaa antaa. Muu porukka majoittuu parinsadan metrin päässä olevassa B&B:ssä.

Annan mielelläni tarkempaa palautetta, mikäli sellaisesta on jokin ryhmä esimerkiksi kiinnostunut. 

Meitä on seitsemän soittajaa ja kapellimestari. Harjoittelemme sisääntuloaulassa. Aulassa on hyvä akustiikka, hieman ehkä kaikua liikaa. Yksittäiset soittimet ja sointuminen kuuluvat erinomaisesti - nyanssien harjoitteluun aivan erinomainen tila. Alakerran isossakin salissa harjoittelimme parina päivänä. Paikka on hyvä soittaa, mutta näin alkukesästä hieman viileä..

En tiedä mikä rooli taidetoimikunnan toimistolla on viranomaisyhteistyössä. Sitä kuitenkin kannattanee kehittää tulevia vastaavanlaisia tilanteita varten. Ovathan esiintyvät taiteilijaryhmät myöskin hyviä yhteistyön sillanrakentajia. Vaikka esimerkiksi Vaskiveikoilla on pääasiallinen tavoite yhteissoiton ja ylipäätään soittotaidon parantaminen, olisi erittäin mukavaa, kun pääsisi esittämään taitojaan myös suurelle yleisölle. Nyt ei niin tarmokkaista yrityksistämme huolimatta käynyt. Täällä Sissi Ruggi ja Alberto Acito Ideamasta tuosta ihan naapurista ovat erittäin avuliaita, mutta ilmeisestikin kulttuuritapahtumien järjestäminen vaatii aivan muunlaisia kontakteja kaupungin viranomaisiin päin - siinä vähän vinkkiä, jota kannattanee tutkia.

Matera on tullut jo kohtalaisen tutuksi ja niinpä suuntasimme Metapontoon, joka on lähin uimaranta Välimeren rannalla, matkaa kertyy nelisenkymmentä kilometriä. Matka taittui joustavasti bussilla. Bussi lähti klo 12.30 rautatieaseman vieressä olevan punaisen rakennuksen takaa - siitä minne lentokenttäbussitkin tulevat. Ajomatka Metapontoon kesti noin tunnin Stazionelle. Stazionelta kohti meren rantaa oli parin kilometrin reipas kävely. Paikalliset äimistelivät että mistä päin sitä ollaan, kun näin aikaisin kesästä tullaan uimaan. Paluumatka alkoi klo 17.15 samasta paikasta. Bussimatkan hinta on kolme euroa per henkilö.

Pejantaina, 10.5. tutustuimme paikalliseen Dragonen viinitilaan. Söimme maittavan päivällisen talon viinien kera. Pääsimme samalla reissulla tutustumaan viinitilan mailla sijaitsevaan erikoiseen luolakirkkoon, jonka löysi sattumalta neljän henkilön ryhmä 1963. Aivan uskomaton paikka - kannattaa käydä katsomassa. Nyt lauantaina, 11.5. koittaa aika sanoa jäähyväiset residenssille ja Materalle. Erittäin hyvä reissu, jota ilman olisi jäänyt paljosta paitsi. Soitannollisesi Vaskiveikot on hioutunut, olemmehan harjoitelleet uutterasti päivittäin useita tunteja. Varsinainen ensimmäinen testi kotimaassa on perjantaina, 17.5.kello 17.30 Madetojan salilla, jolloin olemme useiden muiden puhallinorkestereiden kanssa puhallinmusiikkia pelastamassa.

Pentti Eteläinen, Ynnin Vaskiveikot Oulu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti