lauantai 10. elokuuta 2013

Lähtötunnelmissa

Näin kirjoitin residenssin vieraskirjaan sateisena päivänä 10. elokuuta 2013:

3 viikkoa residenssissä - 270 sivua tulevaa romaania ensimmäisen (toisenkin) kerran kirjoitettuna. Kellarin viileydessä ja konferenssisalin (kutsun sitä kirkoksi) on hyvä (ja helppo) kirjoittaa jopa iltapäivän kuumuudessa, jota näin heinä-elokuun vaihteessa on ollut jopa +48 astetta (naapuri kertoi).

Kirkossa syntyivät lasipöydän ääressä ensimmäiset kolme lukua, seuraavat kymmenen viereisessä "porrashuoneessa." Piippuhyllyllä eli kellarin välitasanteelta nousevalla matalalla osalla on mukava holvikaari, johon nojata ja ikkuna josta katsella. Ikkunasyvennyksessä opin piirtämään maisemia ilman turhaa itsekritiikkiä.

Kaikista työhuoneista (paitsi kellarista) näkee laaksoon, rotkoon. Sitä en osannut piirtää. Kaunis on.
Paras ja inspiroivin tila on silti ollut keittiö. Ensimmäistä kertaa ulkomailla (etelässä) ollessani minulla on ollut keittiö käytössäni. Olen keittänyt tomaattikastikkeita, pastaa, riisiä, hullutellut torin tuoreudella ja loihtinut jälkiruokia.

Kirjallisuus on iso osa kulttuuria, mutta mielestäni on hyvä tutustua myös ruokakulttuuriin. Ainekset ovat edullisia ja tuoreita ja yksinkertaisinkin on mitä parhainta.



Tori on avoinna maanantaista lauantaihin jostain aamukuudesta yhden kieppeille. Lihakaupat avaavat uudelleen siestan jälkeen puoli viiden aikoihin ja palvelevat (sic!) noin kahdeksaan asti.

Jatkoin keittiön seinän "blogia" piirretyllä versiolla hyväksi todetusta tomaattikastikkeesta, joka käy pastan kanssa ja pizzan päälle.



Ps. "Kirkossa" oli helppo kirjoittaa romaanin ensimmäinen luku, joka sijoittuu yllättäen kirkon sakastiin sekä  muokata myöhemmän luvun kirkossa ja sen ympärillä pyörivät tapahtumat valmiiksi.
Kiitos kaikille teille, jotka teitte tämän työn mahdolliseksi.

Pss. Joka paikkaan johtaa portaat ja ylämäki. Paikalliset naiset arvostavat kauneuttaan enemmän kuin mukavuuttaan, mutta tasaisen maan asukkaan kannattaa ottaa mukaan hyvät kävelykengät.


Rakennusmestari (AMK), kirjoittaja, valokuvailija, kauneuden ja hyvän ruoan ystävä
Juho Raunio



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti