sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Attenzione pericolosa

Pääsen päivittämään omat seikkailuni Materassa vasta nyt kuukauden kuluttua skanneri- yms. tietokonepulmien takia...








 
 
Alkuperäinen suunitelmani Italiaan lähdettäessä oli herätä joka aamu tosi aikaisin seikkailemaan, ja vetäytyä keskipäivän aikaan työhuoneeseen auringolta suojaan. Suunitelma ei kuitenkaan ottanut huomioon jo aamuauringon polttavuutta, puoliltaöin eloon heräävän kaupunkielämän kiinnostavuutta saatikka siihen olennaisesti liittyvien jäätelöbaarien vetovoimaa.
 
Vaikka tietoisesti välttelin päivisin ulkonaoloa, oli Suomeen tuliaisena kuitenkin agressiivinen aurinkoihottuma, joka on kotonakin piinannut jo kuukauden ajan. Olisi varmaan kannattanut paitsi pysytellä varjossa, myös pitää iho jatkuvasti puhtaana ja hengittävänä.
 
Muille seikkailuorientuneille varoituksena mainittakoon, että uudempaan Italialaiseen laastiin ei kannata varauksettomasti luottaa...
 
Mikko Jylhä

1 kommentti:

  1. Hyvin kerrottu tarina, sen tietää mielenkiintoiseksi siitä ,että lukeminen on mielekästä loppuun asti. Ja Juho sanoo tuossa vieressä, että oli ennennäkemättömiä kuviakin.

    VastaaPoista